Uutiset

Suomalaisen musiikin juhla järjestettiin tiistaina 10. joulukuuta 2024 Hannikaissalissa Suomalaisella musiikkikampuksella. Juhlassa esiintyi Suomalaisen musiikkikampuksen taitavia opiskelijoita erilaisilla kokoonpanoilla loihtien monipuolisen ja koskettavan konsertin.

Hannikaissalissa esiintyi Gradian Puhallinorkesteri Puhuri, Jamkin ja Gradian opiskelijoista koostuva jousikvartetti Solina sekä sopraano Loviisa Viro ja pianisti Eliisa Suni. Gradian puhallinorkesteri Puhuri esitti suomalaisia teoksia johtajanaan Lassi Takanen. Kvartetti Solina esitti Jean Sibeliuksen ylevän sävellyksen, Andante Festivon, joka aikoinaan sävellettiin Säynätsalon tehtaiden 25-vuotisjuhlia varten sekä Kalevi Ahon teoksen Quartetto piccolo, joka on tunnettu myös nimellä Kolme hurjaa kappaletta. Sopraano Loviisa Viro ja pianisti Eliisa Suni kutsuivat kuulijan mukaansa metsänpoluille Erkki Melartinin ja Ilmari Hannikaisen sävelin.

Konsertin juonsivat Mia Liukka, Gradian muusikkolinjan pop/jazz-laulaja ja pian toista kertaa Jamkilta valmistuva pianonsoitonopettaja, sekä Sannina Salin, EduFuturan viestinnän harjoittelija ja Jamkilta valmistuva pelialan opiskelija.

Kuva: Ella Niemi – Jousikvartetti Solina
Artikkelikuva: Inka Muhonen – Puhallinorkesteri Puhuri