Julkaistu 25.9.2024 | Uutinen
Pianisti ja tohtorikoulutettava, Jenna Ristilä, vieraili Suomalaiselle musiikkikampuksella tiistaina 24.9.2024. Ristilän vierailun aloitti Tanssiva nainen -konsertti, jossa hän esitti suomalaisten säveltäjänaisten tanssiaiheisia ja tanssista inspiroituneita soolopianoteoksia.
Konsertti tarjosi kuulijoilleen monipuolisen kattauksen pianoteoksia, joiden säveltäjät ovat inspiroituneet muun muassa barokin tanssisarjoista, mielikuvitushahmoista sekä kansantansseista. Konsertti oli osa Ristilän taiteellista jatkotutkintoa Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa. Tutkinnossaan hän keskittyy suomalaisiin säveltäjänaisiin 1800-luvulta nykypäivään ja tarkastelee, miten sukupuoli ilmenee säveltäjän, teoksen ja esittäjän yhteydessä. Tutkimuksen ohella Ristilä työskentelee freelancerina erityisesti laulumusiikin parissa ja esittää myös kamarimusiikkia ja soolo-ohjelmistoa.
Konsertin jälkeen Ristilä piti luennon ”Musiikki ja sukupuoli ennen ja nyt” Suomalaisen musiikkikampuksen opiskelijoille sekä henkilöstölle. Luento käsitteli musiikkielämän tasa-arvon historiaa ja Suomen nykytilannetta. Ristilä nosti esille toimet, joita Suomessa tehdään tällä hetkellä tasa-arvon korjaamiseksi ja keinot, miten muusikko voi omalla toiminnallaan edistää tasa-arvoa. Ristilä vinkkasi keinoiksi esimerkiksi omien ennakkokäsitysten kyseenalaistamisen, konserttien ohjelmiston monipuolistamisen sekä verkostoitumisen. Luennon pääasiaksi nousi eri toimijoiden tekemän yhteistyön tärkeys tasa-arvon edistämisessä. Luento herätti mielenkiintoista keskustelua Ristilän sekä kuuntelijoiden välillä.
Suomalainen musiikkikampus tarjoaa aktiivisesti opiskelijoilleen ja henkilökunnalleen erilaisia vierailevia työpajoja, luentoja, mestarikursseja sekä konsertteja laajalla tyylilaji- ja aiheskaalalla. Tällaiset sisällöt tuovat oman opetuksemme tueksi uusia näkökulmia ja syötteitä sekä edistävät jatkuvaa oppimista ja kehittymistä.