16.12.2022 | Nunnia ja konnia -musikaali
Musikaaliproduktioon näyttelijäksi hakemiseen kuuluu olennaisena osana koe-esiintyminen eli audition-tilaisuus (kutsutaan myös aukkareiksi), jossa hakijat saavat näyttää taitonsa ja jonka pohjalta ohjaajat roolittavat näyttelijät oikeisiin rooleihin. Tässä blogitekstissä Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelijat Sanni Alajoutsijärvi ja Tanja Oittinen käsittelevät hakuprosessia Suomalaisen musiikkikampuksen Nunnia ja konnia -musikaaliin, ja etenkin sen koe-esiintymispäivää. Saatte lukea fiiliksiä ja ajatuksia sekä ensikertalaisen että kokeneemman musikaaliesiintyjän näkökulmasta ja tietenkin myös aukkaripäivän sisällöstä.
Sanni: Musikaaliin hakeminen oli minulle uutta ja jännittävää. Projekti kiinnosti paljon, mutta kokemattomuuteni aukkarien suhteen sekä se, saisinko näytettyä osaamiseni jännittävässä tilanteessa mietityttivät. Aukkarit osoittautuivat kuitenkin mukavaksi kokemukseksi näin ensikertalaisellekin.
Tanja: Olen pyörinyt teatterin lavalla harrastajana kymmenvuotiaasta asti, joten koe-esiintyminen ei tilanteena ole minulle vieras. Olen kuitenkin kovemman tason jännittäjä ja harkitsin jopa, että en sen vuoksi hakisi ollenkaan! Onneksi kuitenkin hain, sillä aukkaripäivä oli hauska ja oma koe-esiintymiseni meni loppujen lopuksi mielestäni hyvin.
Päivän kulku oli seuraava: ensimmäisenä tanssiosuus, toisena näyttelijäntyö ja viimeisenä laulaminen. Yhteisestä infotilaisuudesta siirryimme kaikki yhdessä tanssisaliin. Ensin lämmiteltiin, jonka jälkeen kävimme läpi koreografiaa. Lyhyen pätkän läpikäytyämme esitimme sen toisillemme pienryhmissä. Tunnelma oli läpi koetanssien rento, kannustava ja tuntui, että pidimme oikeasti hauskaa porukalla. Kehon ja mielen jännitysten ravistelu tanssilattialle oli hyvä aukkaripäivän starttaus.
Näyttelijäntyön osuutta varten siirryimme ensin kaikki Siltasaliin ja teimme siellä harjoituksia impron ja toisiimme reagoinnin parissa. Tanssissa luotu rento tunnelma säilyi täälläkin, ja paikallaolijat kannustivat toisiaan ihailtavasti. Lopuksi luettiin lyhyt pätkä Nunnia ja konnia -käsikirjoituksesta parin koe-esiintyjän ryhmissä muiden odottaessa ulkopuolella. Koelauluissa menimme yksi kerrallaan raadin eteen laulamaan biisit läpi vuoron perään. Yksi biisi täytyi valita ennalta määrätyistä vaihtoehdoista Nunnia ja konnia -musikaalista ja yksi oli vapaavalintainen suomenkielinen musikaalikappale. Laulamisessa oli eniten koe-esiintymisen tuntua, sillä menimme saliin vain laulamaan kappaleet ja laulettuamme meidät hymyssä suin pyydettiin suoraan poistumaan. Palautetta ei annettu kasvotusten, mutta sitä sai kuitenkin halutessaan pyytää jälkikäteen.
Sanni: Päivästä jäi erittäin lämmin fiilis – Olen iloinen että hain ja pääsin mukaan projektiin. Pääsin Sisar Maria Lazaruksen rooliin eli yhdeksi nunnista. Uskon, että tämä ei jää viimeiseksi musikaalikseni – tämän positiivisen aukkaripäivä-kokemuksen myötä uskon uskaltavani toistekin koe-esiintymään.
Tanja: Koe-esiintymispäivä oli mukava, vaikkakin jännittävä. Sain itse Sisar Maria Patrickin roolin, jota toivoinkin ja josta olen innoissani. Päätin itse tällä kertaa hyödyntää kappaleen esittämisessä näyttelijäntaitojani, joten valitsin tarkoituksella koe-esiintymiseen kappaleen, jossa oli paljon komediaelementtejä. Suomensin myös oman kappaleen itse (mitä en aikaisemmin koe-esiintymisiä varten ole tehnyt), sillä koin sen olevan täydellinen Maria Patrickin hahmolle, mutta en löytänyt siitä suomennosta mistään.
Näissä aukkareissa oli sama kaava kuin muissakin musikaaliaukkareissa, joissa olen ollut: tanssi, laulu ja näyttelijäntyö kaikki vuorotellen. Tässä koe-esiintymisessä kaikki liikkuivat yhdessä. Monissa koe esiintymisissä on ollut porrastettu aikataulu ajan säästämiseksi, sillä osa-alueita on niin monta. Tämän kokoiselle porukalle (n.30) yhdessä liikkuminen toimi kuitenkin hyvin, ja oli mukavaa että ympärillä oli koko ajan tuttuja ihmisiä ja vertaistukea. Korona ja siitä johtuneet kokoontumisrajoitukset ovat vaikuttaneet myös siihen, että koe-esiintymisissä parin viime vuoden sisällä ei ole päässyt laulamaan livenä. Tässä projektissa kuitenkin pääsimme ja vaikka se onkin jännittävämpää, on koe-esiintyminen livenä olennainen osa musikaaliin hakemisen kokemusta.