Artikkelit

Monta harjoitusta viikossa, uusia tansseja, lauluja ja kohtausharjoituksia, useampi oppilaitos sekä loppua kohden kiihtyvä harjoitustahti. Miten yhdistää muut opinnot musikaaliproduktion työstämiseen? Roosa Turunen (Gradia) ja Ilona Jussinmäki (Jamk) kertovat musikaaliproduktion ja muiden opintojen yhteensovittamisesta.

Roosa: Opiskelen ensimmäistä vuotta Gradian muusikon koulutusohjelmassa, pääaineenani pop/jazz-laulu. Pääsin ilokseni mukaan Nunnia ja konnia -musikaaliin ensembleen ja minulla on myös pieni rooli Tina-tanssityttönä.

Ilona: Olen 3. vuoden laulunopettajaopiskelija Jamkista, ja teen musikaalissa Sisar Maria Martinus Matkalaisen roolin. Odotin kampusmusikaalia innolla pandemian runtelemien vuosien jälkeen, ja työskentely onkin ollut juuri niin hauskaa ja opettavaista mitä ajattelin!

Roosa: Loka-joulukuussa musikaalin tanssi-, laulu- ja näyttelijäntyön harjoituksia oli yleensä kolmena päivänä viikossa, noin 2–3 tuntia kerrallaan. Tuolloin syyslukukaudella musikaaliharjoitukset ja muut opinnot sattuivat kohdallani sopimaan melko hyvin yhteen. Päällekkäisyyttä oli lukujärjestyksessäni vain musiikkiteatterin valinnaiskurssin kanssa.

Nyt alkuvuodesta treenitahti on tiivistynyt, ja harjoitusmäärät tulevat yhä lisääntymään ensi-iltaa kohti – ja toki näin täytyykin olla, koska meillä on vielä paljon tehtävää. Harjoituksia on tällä hetkellä 4–5 päivänä viikossa, noin 3–6 tuntia päivässä. Nämä treenimäärät osuvatkin jo laajalti päällekkäin pakollisten opintojen kanssa.

Ilona: Omat opintoni ovat olleet oikeastaan koko produktion ajan kaiken kanssa päällekkäin, mikä on tietysti tuonut mukanaan sen, että itsenäistä työskentelyä muista aineista on paljon enemmän. Musiikin opiskelu niin ammattikoulussa kuin korkeakoulutasollakin voi olla jo itsessään melko rikkonainen kokonaisuus hyvin erilaisia päiviä, ja myös oma harjoittelukin on tärkeässä osassa opiskeluarkea. Lukujärjestyksestä löytyy esimerkiksi musiikin hahmotusaineita, workshop-tunteja, pedagogiikkaa, instrumenttiopetusta ja vapaavalintaisia kursseja. Kun mukaan liitetään vielä produktio, johon tarvitaan erityistä panostusta, on kasassa ainekset melkoiseen soppaan!

Joustavuus ja priorisointi ovat ihan ykkösjuttuja, mutta joskus päällekkäisyyksiltä on lähes mahdotonta välttyä. Onneksi vaihtelevasta lukujärjestyksestä on kuitenkin jonkin verran apua, ja myös opettajat ovat olleet ihanan ymmärtäväisiä. Tämä musikaali on kuitenkin iso osa koko lukuvuoden opintojamme, ja produktion eri osa-alueet, kuten tanssin, laulun ja näyttelijäntyön harjoitukset kehittävät ja tukevat myös montaa osaa muista opinnoista – sekä toisinpäin.

Roosa: Kevätlukukausi on tätä kirjoittaessani vasta aluillaan, joten vasta tulevaisuus näyttää, kuinka hyvin opintojen ja tämän musikaaliprojektin yhteensovittaminen tulee lopulta kohdallani onnistumaan. Tietenkin pyrkimyksenä on, että sekä opinnoissa että musikaaliharjoituksissa ollaan läsnä aina kun kynnelle kykenee. Mutta kun kahdessa paikassa ei kuitenkaan voi olla yhtä aikaa, täytyy usein tehdä myös valintoja. Musikaaliprojekti vaatii tällä hetkellä sitoutumista ja priorisointia. Minulla on mielikuva, että suhtautuminen kampusmusikaalista aiheutuviin poissaoloihin on muusikon opinnoissa kuitenkin ollut ymmärtävä ja joustava.

Oman arjen suunnittelua helpottaa se, mitä aikaisemmin saa tarkat harjoitusaikataulut tietoon. Itse käytän perinteistä paperista kalenteria pysyäkseni kärryillä omista menoistani. Olen pyrkinyt ilmoittamaan poissaoloista asianomaisille mahdollisimman pian, jotta he voivat ottaa sen tarvittaessa omissa suunnitelmissaan ennakoivasti huomioon.

Jonkin verran joustamista ja venymistä tämä projekti aikatauluineen vaatii, mutta luotan, että kaiken saa kyllä sumplittua parhain päin, kun on siihen tahtotilaa.

Ilona: Ja vaikka välillä kiire uhkaakin, niin onneksi koko produktion mielekkyys ja upean lopputuloksen häämöttäminen helmikuussa ovat kaiken tämän arvoista!