Artikkelit

”Kova kohtalo komensi”. Lause, joka kuullaan musikaalissa muutamaakin otteeseen. Lause, joka tarkemmin mietittynä kertoo surullista tarinaa. Tarinaa tytöistä jotka ovat päätyneet tanssiravintolaan töihin koska heillä ei ole rahaa tai koulutusta ja he tulevat karuista kotioloista.

Kun hain musikaaliin, en oikeastaan tiennyt siitä mitään. Yllätyin suuresti, kun kaiken huumorin keskellä kerrotaankin karuista oloista, surullisista elämistä ja suurista unelmista, jotka ovatkin vain haaveita tavallisesta elämästä ja työstä. Todellisuudessa tytöt ovat jo niin kyynisiä, että eivät edes uskalla haaveilla mistään isosta, kuten rakkaudesta tai hyvästä työstä. Ainoa asia mikä lämmittää heitä on se, kuinka he ovat muodostaneet oman pienen perheen. Tanssiravintola Fandangon tytöt vastaan koko muu maailma, varsinkin miehet. He pitävät toistensa puolia, kannustavat ja lohduttavat. Heillä on tukevasti jalat maassa (tai peräti maan alla) ja he harvemmin ajattelevat optimistisesti mistään. Pessimisti ei pety. Huumorilla pärjää kovimmissakin oloissa, eikä ole montaa kohtaa missä tytöt eivät vitsailisi jatkuvasti keskenään. Heidän keskinäiset keskustelunsa ovat täynnä naurua ja vitsejä.

Musikaali ottaa paljon kantaa perinteisiin sukupuolirooleihin, kuvaan naisista ja puhtaudesta. Työstään huolimatta tytöt ovat vain normaaleja ihmisiä, jotka haluaisivat itsellensä paremmat olot ja vähän rahaa sukan varteen, vaikka matkustamista varten, tai omaa kauneushoitolaa tai minkkiturkkia. He välillä uskaltavat haaveilla perheestä ja omasta prinssistä, mutta pian palaavat maan pinnalle. Heidän käsityksensä perheestä on se, että lapset joutuvat huonoihin kouluihin rahan puutteen takia ja mies valehtelee. Uskon, että taustalla on heidän omat muistonsa lapsuudesta ja perheestä. Heillä on hyvin kyyninen käsitys parisuhteesta ja se muokkaa heidän elämänarvojansa.

Nämä teemat ovat musikaalissa esillä kaiken huumorin ja rakkauden hakemisen takana. Välillä piilossa ja välillä esillä. Mielestäni on aivan mahtavaa näytellä musikaalissa, jossa hahmot tuntuvat oikeilta ihmisiltä, eikä miltään liian iloisilta musikaalihahmoilta. On ollut silmiä avaavaa, kun ohjaajamme Erika on avannut kohtauksia ja teemoja niiden taustalta, sekä saanut ainakin minun aivoni rullaamaan täysillä (niin kuin tästä tekstistä voi huomata)!

Toivon siis, että pidätte silmät, korvat ja mielen auki, kun tulette katsomaan näytelmää! Voitte huomata siellä vaikka mitä!

Selina eli Helene

Selina Mattila opiskelee Jyväskylän ammattikorkeakoulussa musiikkipedagogiksi ja näyttelee musikaalissa Helenen roolin.