30.4.2020 | Yleinen
Pitkäkadun rakennustyömää ei ole ainoa Musiikkikampuksella tänä keväänä poikkeusjärjestelyjä aiheuttanut tekijä. Etäopetukseen siirtyminen on asettanut pulmia erityisesti kulttuuri- ja taidealan opetukselle, mutta sekä opettajat että opiskelijat ovat ponnistelleet uusien haasteiden ja mahdollisuuksien edessä upeasti. Erilaisia taiteen ja kulttuurin tekemisen, kokemisen ja opettamisen muotoja on noussut esiin kuin sieniä sateella, ja tämä kertoo alan elinvoimaisuudesta myös tulevaisuudessa.
On ollut ilo huomata, miten aktiivisesti Musiikkikampuksen opiskelijat ja ainejärjestöt ovat lähteneet tehtailemaan monipuolista etäohjelmaa kevään aikana. Hengailuiltojen, käsitöiden ja muiden helpommin verkon välityksellä tapahtuvien ohjelmanumeroiden lisäksi olen kuullut huhuja myös mm. etäsaunaillasta, mutta sen toteutumisesta tai toteutustavoista en ole tarkemmin perillä.
Kevään aikana järjestämme kampuksella myös virallisempaa ohjelmaa: keskiviikkona 13.5. musiikkitieteen ja -kasvatuksen maisterivaiheen opiskelijat pääsevät esittelemään omia tutkielmiaan virtuaaliposterisessiossa. Tämän lisäksi perjantaina 15.5. päästään striimin välityksellä tutustumaan it-tiedekunnan ja Mutkun yhdessä toteuttaman musiikkipeliprojektikurssin tuotoksiin. Kannattaa myös pysytellä kuulolla mikäli Jyväskylän historia kiinnostaa, sillä kesän aikana kaupunkihistoriaan tutustumiselle on aukeamassa oiva mahdollisuus.
Myös Uponnut kaupunki rakentuu hiljalleen poikkeustilasta huolimatta. Talven ja alkukevään aikana Musiikkikampuksen monialainen opiskelijatiimi jalkautui teeman merkeissä neljään Jyväskylän alueen peruskouluun. Mukana olevien koulujen oppilaat ja henkilökunta olivat innokkaina tutustumassa Heikki Suolahden ja Uponneen kaupungin maailmaan liikkeen, tarinan, äänen ja kuvallisen ilmaisun kautta. Talven ja kevään aikana hiivittiin hämärässä taskulamppujen kanssa, maalattiin Uponneen kaupungin maailmaa, tehtiin oma animaatio ja sävellettiin jopa kokonainen sinfonia! Kouluprojektin aikaisiin tunnelmiin voit tutustua blogissa ja päivien aikana otettuihin valokuviin Uponneen kaupungin sivulla. Iso kiitos opiskelijatiimille ja mukana olleille kouluille, tästä on erittäin hyvä jatkaa!
Onneksi sääennuste ei tälle päivälle kovin kummoisia lämpötiloja lupaile, joten sisällä oleminen ei tunnu niin pahalta. Hauskaa vappua kaikille, ja muistetaanhan juhlia kunnollisesti kotoa käsin!
Mikael
EduFuturan / Musiikkikampuksen tuottaja