Asiantuntijat

Olen musiikin koulutussuunnittelija Jyväskylän ammattikorkeakoulussa. Työtehtäviini kuuluvat koulutusten suunnittelutyön lisäksi mm. opinnäytetöiden ohjaus, opetus Musiikin elävät hetket -opintojaksolla, opettajatutorina toimiminen, alumnityö sekä viestinnän ja markkinoinnin tuki.

Aloitin Jamkissa vuonna 2019. Ennen Jyväskylään muuttoani opetin Tampereella klassista ja akustista kitaraa, toistakymmentä vuotta. Esiinnyin myös paljon.

Koulutukseltani olen musiikkipedagogi (AMK). Pääinstrumenttini on klassinen kitara ja soitan kaikenlaisten kuusikielisten lisäksi myös renessanssiluuttua ja ukulelea. Musiikkipedagogiopintojen jälkeen luin itseni maisteriksi (FM, pääaineenani historia ja sivuaineita latinan kielestä musiikkitieteeseen ja sosiaalitieteisiin). Lämpimän muiston opiskeluajoista Suomen Rooman-instituutissa, Villa Lantessa, olen tallettanut sydämeeni. Lisäksi olen käynyt yhteisömuusikon erikoistumiskoulutuksen.

Historian opintojen kautta tullut ymmärrys menneistä ja nykyisistä kulttuureista pitää jalat maassa nykypäivän tuulissa. Kitaran varressa puolestaan olen oppinut ruohonjuuritasolta siitä, mitä kaikkea musiikkipedagogina voikaan tehdä! Opettamisesta olen aina pitänyt. Tärkeää on myös päivittää taitoja soitossa. Olen osallistunut lukuisille klassisen kitaran mestarikursseille, opettajinani sekä kansallisia että kansainvälisiä huippunimiä. Musiikin traditioiden tuntemus antaa näkökykyä alalle.

Nuorena kitaristinalkuna halusin soittaa teknisesti haastavaa ohjelmistoa nopeilla tempoilla. Myöhemmin yhteisömuusikkona vanhainkodissa toimiessani ymmärrys musiikista laajeni. Kitaran kanssa esiintyminen, tai yleisössä itse olo, on äärimmäisen innostavaa, mutta musiikki on enemmänkin. Musiikki on väline kohdata itseä ja muita. Se on väylä kohdata tunteita, sanaton kieli sellaisessa universumissa, jossa asioille ei välttämättä ole yhteisiä sanoja. Tai ollenkaan sanoja. Taide on täynnä hyvinvointia edistäviä mahdollisuuksia. Näitä haluan työssäni nostaa esille.

Minut tavoittaa myös LinkedInistä: www.linkedin.com/in/nikonyqvist/

Tutustu ajatuksiini musiikkihyvinvoinnista: https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-830-531-9

Niko Nyqvist

Koulutussuunnittelija, Jamk musiikki
niko.nyqvist@jamk.fi
040 630 6380