Soiva Keski-Suomi -konserttisarja:
Rajapintoja ja hetken harmonia –
Vapaa virtaus -kollektiivi feat. Laraine Kaizer-Viazovtsev
Vapaa virtaus -kollektiivi on neljän inspiroivan ja kokeneen muusikon ryhmä, joka on syntynyt Suomalaisen musiikkikampuksen Kamarijamit- työpajojen ympärillle. Kamarijamien sisällöissä lähestytään improvisaatiota ja esiintyjyyttä luentojen, keskustelujen ja erilaisten harjoitusten kautta. Jokainen työpaja päättyy konserttiin. Ydinryhmässä ovat Eeva Oksala (viulu), Olli Hirvanen (kitara), Sirpa Berg (oboe) ja Jarmo Hovi (lyömäsoittimet). Lisäksi mukana tulevissa produktioissa on laulajia, tanssijoita, kuvataiteilijoita ja säveltäjiä.
Tämän konsertin vierailevana taiteilijana on Amerikan Yhdysvalloista Joensuuhun kotiutunut viulisti ja alttoviulisti Laraine Kaizer-Viazovtsev. Laraine on valmistunut viulunsoiton ja pedagogiikan tohtoriksi Cincinnatin yliopiston musiikkikorkeakoulusta Kurt Sassmannshausin johdolla vuonna 2004, lisäksi hän on viulunsoiton ja pedagogiikan maisteri (Indianan yliopisto). Kamarimusiikkia hän on opiskellut Bradleyn yliopistossa opettajanaan mm. Marcia Henri.
Larainen nykyisiä bändejä ovat Ali Saleem King ja Ystävät, Vanha Sähkömaailma, Jenkki ja Tunkki sekä Jake and the Rambling Blade. Laraine on monien musiikkityylien taituri ja häneltä taittuu niin kantri, jazz kuin arabialainen musiikki. Vapaa improvisaatio on hänen erikoisosaamistaan.
Rajapintoja ja hetken harmonia tutkii musiikin ja luovuuden rajoja – rikkoo perinteitä ja luo uudenlaisen ääniympäristön, joka elää ja hengittää esiintymishetkessä.
Perjantaina 14.2.2025 klo 18
Suomalainen musiikkikampus: Hannikaissali (Pitkäkatu 18-22, Jyväskylä)
Liput tuntia ennen ovelta:
20€ peruslippu
15€ eläkeläiset
5€ opiskelijat/työttömät
0€ Musiikkikampuksen opiskelijat
Varaukset: soivakeskisuomi.fi
Musiikkikampuksen opiskelija, muista Kamarijamit workshop samana päivänä!