Uutiset

Jyväskylän seudun koulutus- ja tutkimusorganisaatioiden EduFutura-soutu kirkkovenesoutukilpailu järjestettiin Jyväsjärvellä tiistaina 29.8. Edellisestä soutukilpailusta oli kulunut jo olympiadi, sillä koronapandemian takia kisa järjestettiin edellisen kerran vuonna 2019. Myös Musiikkikampukselta oli edustusta tapahtumassa, kun voitokkaassa Gradian tiimissä soutivat opinto-ohjaaja Mia Kärkkäinen ja musiikin lehtori Antti Kettunen.

Sää suosi soutajia, joita oli viisi kirkkoveneellistä. Osallistujia oli Gradiasta, Ilmasotakoulusta, Jyväskylän ammattikorkeakoulusta, Jyväskylän yliopistosta ja VTT:ltä. Myös Korpilahden Humanistisesta ammattikorkeakoulusta oli henkilöstöä paikalla, vaikka ei kokonaista veneellistä.

Voiton vei ylivoimaisesti Gradian joukkue ajalla 25 minuuttia 49 sekuntia. Toisesta sijasta käytiin kiihkeä kirikamppailu Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja Ilmasotakoulun välillä. Lopulta Jyväskylän ammattikorkeakoulu vei voiton veneen mitalla ajassa 26 minuuttia 36 sekuntia, kun kolmanneksi tulleen Ilmasotakoulun aika oli 26 minuuttia 40 sekuntia. Neljänneksi tuli Jyväskylän yliopiston joukkue ajassa 27:39 ja viimeisenä maaliin saapui VTT ajassa 29:08.

Gradian kirkkovene ylittää maaliviivan.
Voitokas Gradian joukkue ylittää maaliviivan.

Palkintojen jako suoritettiin Mattilanniemessä Hotelli Alban tiloissa, jossa edellisen soudun vuonna 2019 voittaneen Jyväskylän yliopiston rehtori Jari Ojala ojensi kiertopalkintona toimivan pokaalin Gradian koulutuskuntayhtymän johtajalle Anssi Tuomiselle.

Tilaisuuden avannut EduFuturan vuosien 2023-2024 puheenjohtajaorganisaatio Jyväskylän ammattikorkeakoulun rehtori Vesa Saarikoski painotti puheenvuorossaan, että ”kyseessä on leikkimielinen kisailu ja tarkoituksena on ennen kaikkea verkostoitua alueen muiden koulutus- ja tutkimusorganisaatioiden kanssa”. Soutajat nauttivatkin urakointinsa jälkeen yhteisestä ruokailusta vahvistaen samalla alueen organisaatioiden yhteistyösiteitä.

Seuraavan kerran EduFutura-soutu järjestetään syksyllä 2024, jolloin kisapaikaksi vaihtuu Tuomiojärvi ja Gradian Priimus-kampus.