Artikkelit

Hannu Ikosen nimikkopuu istutettiin Musiikkikampukselle 28.9.2022. Omenapuu on kaunis symboli Ikoselle hänen työstään Suomalaisen musiikkikampuksen luomisessa, kehittämisessä ja johtajana.

Suomalainen musiikkikampus Jyväskylässä on ainutlaatuinen yhteisö ja musiikkikoulutuksen ja -tutkimuksen osaamiskeskittymä. Hannu Ikonen on ollut mukana luomassa Suomalaista musiikkikampusta jo alusta lähtien. Viime vuonna juhlittiin Musiikkikampuksen 20-vuotista taivalta.

Suomalaisen musiikkikampuksen Moirislammen puolella syysomenapuu Malus domestica ´Sariola´ kasvaa, kukkii ja tuottaa satoa kuten Musiikkikampuksen yhteisö. Musiikkikampuksella kohtaavat musiikin, median, tanssin, taiteen ja kulttuurin harrastajat, opiskelijat, tutkijat ja asiantuntijat vauvasta vaariin.

”Nyt siirryttyäni seniorikansalaiseksi en ole malttanut pitää korviani erossa taiteen ja kulttuurin ajankohtaisista ja yhteiskunnallisista asioista. Eilen viimeksi osallistuin tällaiseen valtakunnalliseen keskusteluun. Näen, että monialaisen Musiikkikampuksen opiskelijat voivat tarjota suuren lisäarvon esimerkiksi hyvinvointialueille”, Hannu Ikonen pohdiskeli Puunistutusjuhlassa.

Tulemme varmasti jatkossakin näkemään Hannua Musiikkikampuksen tapahtumissa – ja ravintolan ikkunasta hän voi seurata omenapuun kasvamista. Lämmin kiitos Hannulle näistä vuosista!

Kipinät-kuoron edustus Hannu Ikosen puunistutusjuhlassa
Iltapäivän aikana mm. Kipinät-kuoro yllätti vieraat upealla lauluesityksellään. Ohjelmassa kuultiin myös muita Musiikkikampuksen esityksiä niin klassiselta kuin pop/jazz-puoleltakin.