Julkaistu 13.5.2020 | Henkilökunnalle, Opiskelijalle, Uutinen
Keski-Suomen Kulttuurirahasto on myöntänyt Keski-Suomen musiikin edistämissäätiön koordinoimalle Uponnut kaupunki -hankkeelle 40 000 euron suuruisen kärkihankeapurahan. Suomalainen musiikkikampus toimii hankkeessa säätiön vankkana kumppanina.
Myönnetty 40 000 euron apuraha kohdennetaan monimuotoisen taidetoiminnan toteuttamiseen maakunnan alueella. Hanke nostaa tieteen ja taiteen yhteistyöllä esille merkittävän suomalaisen kulttuuriperinnön, joka on ollut kadoksissa vuosikymmenien ajan. Uponnut kaupunki on nuoren koululaispojan, 16-vuotiaana kuolleen säveltäjälupaus Heikki Suolahden 1930-luvulla säveltämä, keskeneräiseksi jäänyt baletti. Suolahden teos uinui vuosikymmeniä arkistoon unohtuneena, kunnes keväällä 2017 se jälleen löydettiin Suomalaisen musiikkikampuksen kirjastosta osana laajempaa nuottilöytöä.
Vuonna 2020 Heikki Suolahden syntymästä on kulunut sata vuotta, minkä merkeissä Uponnut kaupunki -baletti ja siihen punoutuvaa nuottilöytöä laajemminkin esiin tuova konserttisarja sekä lasten taideprojekti halutaan saattaa tieteen ja taiteen yhteistyönä yleisön ulottuville. Aiemman Alfred Kordelinin säätiöltä saadun apurahan myötä hankkeen kouluprojektissa ovat olleet mukana Kuokkalan koulu, Tikan koulu ja Puistokoulu Jyväskylästä, sekä Äijälän koulu Laukaasta. Suolahden teoksia taas päästään kuulemaan konserteissa ja performansseissa ensi syksynä.
Suomalainen musiikkikampus ottaa yhteistyökumppaneidensa kanssa innokkaasti seuraavat askeleet kohti Uponneen kaupungin maailmaa!