17.1.2020 | Sweet Charity blogi
Enää kuukausi ensi-iltaan! Koko esityksellä ja sen eri osioilla alkaa olemaan perus fraamit koossa. Nyt alkaa eri kohtausten yhdistäminen ja nimenomaan niiden asioiden tekeminen, mikä innosti meitä hakemaan mukaan Sweet Charityyn; laulaminen, tanssiminen ja näytteleminen, sekä niiden hiominen yhteen toimivaksi kokonaisuudeksi.
Näyttelemme Sweet Charity -musikaalissa pääasiassa tanssiravintola Fandangon tanssityttöjä, sekä myöskin avustajia erilaisissa kohtauksissa. Työnkuvaamme kuuluvat tanssikoreografiat, laulaminen musikaalin ensemblessä ja vuorosanat. Pääpaino roolihahmoillamme on kuitenkin tanssimisessa ja laulamisessa.
Olemme molemmat harrastaneet koko nuoruusikämme tanssia: showjazzia, funky & showta, balettia, hip hoppia, kilpatanssia ja paritansseja. Tanssiminen on aina ollut iso osa elämäämme ja ihana harrastus, joka tekee sekä mielelle, että keholle hyvää. Lisäksi olemme molemmat ammattilaulajia, joten kahden intohimon yhdistäminen tällaisessa produktiossa on meistä erityisen mukavaa! Mutta se on myös haasteemme; kuinka yhdistää laulaminen ja tanssiminen samaan aikaan?
Esimerkkinä, mieti itseäsi juoksulenkillä ja yrität puhua tai saatikka laulaa samaan aikaan. Hankalaa eikö vaan? Puhuminen on vaikeaa, koska on hengästynyt, puhumattakaan siitä, kun laulat, et voi hengittää missä sattuu. Liikkeessä on vaikeaa pitää ääni vireessä. Voit esimerkiksi kokeilla kotona hyppiä tasajalkaa ja laulaa samanaikaisesti yhtä ääntä pitkään. Saatko pidettyä äänen tasaisena? Molemmat, niin tanssi kuin laulu, pitää olla todella hyvin hallussa, eikä kummastakaan voi ottaa pois tyylillä ”keskityn nyt vähän enemmän laulamiseen ja tanssin vähän huonommin tässä kohdassa”.
Kokeneina tanssijoina molemmat tiedämme, että koreografioita pitää harjoitella ahkerasti ja systemaattisesti myös yhteisten treenien ulkopuolella. Liikkeet on saatava pitkäkestoiseen lihasmuistiin, jotta keho ei väsy samalla tavalla. Hengityspaikat pitää olla etukäteen tarkoin suunniteltu, jotta laulaminen ei kärsi tanssimisesta. Tarvitaan vaan toistoja, toistoja ja vielä kerran toistoja! Musikaaleissa hienointa ja samalla haastavinta onkin se, että täytyy antaa koko ajan 100% kaikille osa-alueille. Treeniä tarvitaan paljon, jotta keho tottuu tanssikoreografiaan ja laulamiseen.
Molemmilla meistä on melko vähän vuorosanoja, mutta huomasimme, että olemme kuitenkin todella paljon lavalla monissa eri kohtauksissa. Vaikka lavalla ei olisi mitään tiettyä sanottavaa, täytyy meidän olla kuitenkin jatkuvasti todella aktiivisia näyttämöllä, eläytyä, reagoida ja olla kaikilla tavoin tilanteen tasalla jatkuvasti. Se voi olla välillä jopa haastavampaa kuin se, että on paljon vuorosanoja ja tarkasti määriteltyä tekemistä koko ajan. Kukaan ei siis voi mennä lavalle vaan pyörimään ja tekemään ”jotain”. Fokuksen täytyy olla koko ajan kristallinkirkas vaikka olisi ”vain” avustaja tms. Ehkä pointtina siinä se, ettei pienintäkään sivuroolia kannata väheksyä, vaan aina kun esiinnytään, niin esiinnytään täysillä!
Tervetuloa katsomaan, kuinka meidän käy! ;)
<3:llä Tara & Meeri
Tara Vepsäläinen ja Meeri Sarjasto opiskelevat molemmat JAMKin musiikkipedagogilinjalla. Tara esittää musikaalissa Betsyn roolin, ja Meeri Julien.